Kansa on kummissaan, minne jäi talvi? Erityisesti etelässä, joka jatkuu tänä talvena kohtalaisen pitkälle pohjoiseen, tammikuu on ollut varsin syksyinen. Saaristomerellä eivät lahdetkaan ole jäässä, välisaaristossa vesi on pitänyt reilusta kolmesta Celsius-asteestaan kiinni jo pitkään ja ulkosaaristosta voi edelleen mitata jopa liki viiden asteen lämpötiloja.

Kalastaa voi kaikella normaalilla syystavalla, mutta me olemme viime aikoina ottaneet selvää mitä voi saavuttaa pohjaongella. Kohteenamme ovat olleet made ja siika ja ovatpa muutamat saaneet madeongella sekaan jokusen kuhankin.

Made

Pari syksyä käynnissä ollut madeprojekti sai uudenlaista jatkoa, kun meri pysyi avoimena tammikuussakin. Linkosimme onkia tuttuihin virtakapeikkoihin ja kas kummaa, tammikuun alussa niissä olikin parempi meininki kuin aiempien vuosien yrityksillä varhemmin syksyllä. Noinkohan ne alkavat lähestyä kutupaikkojaan vasta tammikuussa? Melkein jokaiselle yrittäneelle iikalle löytyi matikka.

Onkimisen tekniikka on yksinkertainen. Samanlainen liukupainotus kuin siikaongessa, mutta kaverini Ollin myötä itsekin käyttämäni syötin koukutus on erilainen ja toimiva. Kaloja on tullut sekä silakalla että norssilla.

Koukku on työnnetty täyn läpi lenkkipää edellä ja kiinnitetty siiman pässä olevaan lukkoon sen jälkeen.

Made tuntuu nappaavan syöttiin sen verran päättäväisesti, että mitään nielemisvientejä ei kannata odotella. Kaikki kalat ovat tarttuneet, kun vastaisku on tehty saman tien kun tärppi on havaittu. Saattaa olla, että suurempi riski on, jos jää odottelemaan nielemistä. Kala saattaa silloin hylätä syötin virran painaessa siimaa. Nopean reagoimisen johdosta pater noster-tyyppinenkin onkiviritys uskoakseni toimii.

Vuoden ensimmäinen! Miten mahtaa seuraavien kanssa käydä, jos jäitä ei tule lain?

 

Siika

Syyssiika. Kevätsiika. Talvisiika. En ole ihan varma mitä tällä hetkellä pyydämme, mutta kun normaalisti avaamme siikakauden maaliskuun puolella ja syyssiika on säilynyt arvoituksena, niin tässä talvettomassa tilanteessa oli pakko kaivaa onget talviteloilta ja lähteä kokeilemaan mitä siikavesille kuuluu. Huhuja oli kohtalaisistakin saaliista. Ainakin viittä kalaa jokukin esitteli netissä.

Ensimmäisellä reissulla veneilimme yhdelle keväthyvälle sisäsaariston paikalle. Vavankärjet pysyivät aloillaan pari tuntia ja päättelimme, että ehkä vesi on liian kylmää niin sisällä. Veimme veneen pois ja hankkiuduimme autoitse välisaariston 3,5-asteiseen veteen. Ehdimme onkia pari tuntia sielläkin, ja toivoa ammensimme rantakivelle peratuista suomuista, jotka näyttivät sekä tuoreilta että tutuilta. Eipä siinä sitten aikaakaan kun pinnassa plutasi siika. Sellainen näky tarkoittaa yleensä, että kala on jossain koukussa, mutta missä. Merkkiäkään emme olleet huomanneet. Tarkistuskierros kannattaa aloittaa pintakäyntiä lähimmästä vavasta ja siellähän se siika tälläkin kertaa oli. Pinnasiika, siikapinna! Mutta kala jäi ainokaiseksi. Onkohan tässä mitään järkeä, käytät päivän ja voit saada yhden siian?

Seuraavan reissun Olli teki yksikseen ja koki jo lähes kevätmäisen elämyksen. Aamupäivän parin tunnin heikkovirtaiseen jaksoon osui kokonaiset seitsemän siikaa. Siinä on jo järkeä! Iltapäivällä kun alkoi virrata ei kalaa enempää tullut. Väistääköhän kala pahinta virtaa vielä?

Kolmannen koereissun teimme veneellä. Tuuli oli, jälleen, aika kova ja arvelimme löytävämme enemmän tyveniä kolosia, kun pääsisimme siirtyilemään rajoituksitta. Tarkoitus oli, että jos paikka A ei anna, siirrymme paikkaan B ja niin edelleen.

Virtaisa paikka A antoi yhden siian, hyvän 46-senttisen Ollille. Vaan eipä muuta ja keräsimme kamat parin tunnin päästä aloituksesta. Paikassa B kävi voimakkaahko laskeva virtaus ja kalaa ei kuulunut. Sessio oli silti ihan onnistunut, sillä Olli esitteli hienon vanhan Arabian Sinol-grillin, jolla käristimme Villen leipomat olutmaustetut craft-makkarat.

Paikka C, viimeinen, jonne lyhyessä päivässä ehtisime, kertoi jotain oleellista tammikuun siiasta. Ensimmäinen tärppi tuli viidessä minuutissa ja tiesin, että tällainen tarkoittaa yleensä, että kalaa on liikkeellä hyvin. Se piti paikkansa. Kaloja tuli tasaiseen tahtiin kuusi kappaletta sen puolentoista tunnin aikana, jonka verran päivää oli jäljellä. Tapaus auttoi ymmärtämään, että tammikuussakin voi kannattaa siirtyä, jos kalaa ei heti kohta tule. Kalaa voi olla kuin keväällä, kunhan löytää oikean paikan! Päivän kolmesta koeponnistetusta paikasta anteliain oli, kas kummaa, heikkovirtaisin.

Neljännellä reissulla jätimme myrskytuulen johdosta veneen taas kotiin, mutta onnistuimme silti raapimaan kasaan seitsemän siikaa. Aamupäivällä, jolloin kaloja enemmän tuli, oli pilvistä ja kun aurinko tuli esiin, pari kalaa tuli selvästi aiempia pidemmillä heitoilla. Kokeilut jatkuvat ja huomiota tulee kiinnittää sekä virtauksen että valon määrään.

Grillimestari  makkaroineen ja iskemätön huutokauppalöytö: Arabian grilli Trangian tulilla. Vieläköhän tällaisia grillejä valmistetaan? Oli aika näppärä venereissussa, ei tarvinnut hiilten kanssa sotkea ja makkarat valmistuivat sopivasti yhdellä pesällisellä Sinolia.
Päivän ensimmäinen lämmittää mieltä.
Perattavaa löytyy tosiaan tammikuussakin.
Tammikuun kauniita valoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *