Töiden jälkeen aukesi paikka lähteä taas kuhia ronkkimaan.

Ennalta olin katsellut montaakin kohdetta. Kartta ja Forecan säätiedotus tulevat määräämään lopulta suunnan mihinpäin lähden suhaamaan.

Kamat olivat valmiina mukana, joten kun kahdelta lähden ajamaan ja täräytän pedaalin pohjaan, niin pari tuntia jää aikaa vielä kalastaa.

Lopulta paikaksi valikoitui mulle täysin uusi kohde. Mulla oli myös takaporttina toinen järvi mielessä, jos vaikka jotain käy ja kyseiselle järvelle en jostain kumman syystä pääsekään.

Taas kerran vaikeuksien kautta voittoon ja pääsin vesille. Tästäkään paikasta ei ollut oikeastaan mitään tietoa ennakkoon, eikä syvyyksistäkään mitään täysin varmaa tietoa.

Hetken aikaa ehdin luotailla paikkaa, joka ei ollut edes mielessä se kohta, johon tulen panostamaan. Sitten piirtyi näyttöön ok kokoinen kala, tiputin kalalle luottopelin, Pelagearin värissä Green Minnow. Varovainen nousu ja heti kala löi kiinni! Vastarista tunsin, että ok kala tarjolla. Sitten alkoi jurominen ja aloinkin miettimään, että hyvän kokoinen kuha, tai sitten tosi iso hauki!

Siinä vaiheessa kun kala möyrähti syvällä ja pintaan nousi vesipatsas, tiesin että nyt voi olla sitten siiman päässä ihan mitä vaan!!

Jurominen jatkui ja pumppasin kalaa kohti pintaa. Varma kuhan merkki!

Kun profiili vilahti vedessä, taisin tulla housuihini. Rakas jumala, anna ton jigin pysyä ton kalan suupielessä vielä hetki!

Ja pysyihän se, kala oli haavissa, mutta haavi ihan killissä, mutta siellä se nyt on! (tähän voisin kirjoitella muutaman kirosanan ja riemun kiljahduksen)

Niin kun moni lukija on varmasti huomannut, pyrin olemaan AINA todella nopea kalan vapautuksen kanssa.

Pienenä vinkkinä niille, jotka haluavat päästää niitä alamittaisia, tai sitten niitä isoja kaloja takaisin, jotka periyttävät sitä hyvää ison kalan geeniä, pitävät roskakala kantoja aisoissa, maistuvat puulta ja voivat saada aikaan jollekin muullekin kalastajalle yhtä suuret fiilikset, kun ne saavat aikaan minulle, niin ei ole iso homma kaivaa niitä nokkapihtejä, katkaisupihtejä, puntaria, mittaa, kameraa ym.. valmiiksi siihen viereen, ennen kuin alkaa kalastamaan.

Mutta, mutta, nyt mä kyllä itse vähän mokasin. Mulla on AINA kaikki pihdit, kamerat ym… valmiina vieressä (niin oli nytkin), mutta tällä kertaa ei ollut kameratelinettä mukana, koska tässä veneessä ei ollut vielä paikkaa tehtynä sille. Enkä mä tietenkään edes odottanut mitään seuraavaa tapahtuvan!

Noh, tässä tosin tuhraantui oikeasti vain sekunteja, että sain jigilaatikot keskipenkille ja kameran niiden päälle. Mutta siinä vaiheessa kun sulla on ennätyskala kala haavissa, haluat siitä kuvan ja päästää sen mahdollisimman äkkiä takaisin, niin nämä pienetkin sekunnit tuntuivat minuuteilta. Eikä tätä jännitystä ja stressiä helpottanut yhtään se, että tämäkin kuha möllötti haavissa vedessä valkoinen kaunis, mutta karvaton vatsa kohti taivasta. Onneksi kuitenkin tiesin, että iso kuha käyttäytyy usein näin. Silti on kuitenkin aina se pelko ja myös tiedostan sen aina kun kalaan lähden, että mitä vaan voi sattua kun kalassa käy ja joskus voi vaan joutua jostain syystä isommankin kalan mukaansa ottamaan.

Nyt kuitenkaan niin käynyt, kiitos luojan!

Päätin dyykata kalan pää edellä varovasti ja sinnehän se sukelsi ja kasteli mut. Hetken aikaa oli pakko vaan pyöriä ja vetää happea tällä kohtaa. Varmistaakseni, ettei kala vaan nouse pintaan jostain syystä.

Olen ollut aina vähän sitä mieltä, että tasan kymmenen kilon kaloja ei ole, että ne ovat vähän pyöristetty ylöspäin. Esim. 9.8kg tai 9.9kg, koska kuulostaahan kymppi aina komeemmalta, mutta tämä päivä muutti taas kaiken, enkä epäile enää kenenkään tasan 10kg kaloja.

Punnitsin kalan ja siinä vaiheessa viimeistään meikäläisen tärisevät chicken legsit menivät aivan veltoksi!

Toivoin, että puntari heilahtaa edes 50g suuntaan tai toiseen, mutta kun ei niin ei! Ihan tasan KYMMENEN KILOA!!

MITÄ V*TTUA?!? MIKSI?!? MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?!?

Aivan järjettömän jäätävän hieno kala, joka on ollut yksi haave kaukaisuudessa, tosin Juho tossa yks päivä mainitsi, että kyllä se kymppi kuha kohta sieltä tulee! 🙂

En tosin elätellyt mitään toiveita, että se tulisi vielä tänä vuonna!

Kuha 10kg, 98cm! Eikä mikään mätisäkki, vaan oikeesti todella hieno ja iso kala! Löytyi kyllä lihaa ja vatsaa tältä Miss XL kandidaatilta!

Wake Pelagear 8″ värissä Green Minnow

Täytyy taas kerran mainita, että kyllä toi 13 Fishing Inception kela on näissä hommissa ihan timanttia ja sitten kun vapakin on viimisen päälle, niin luotto kamoihin tällaisissa tilanteissa on 100%.

Se on harmi, että tota Gunki Shigeki 230 XXH vapaa ei taida Suomesta mistään enää saada 🙁 Mielellään ottaisin toisenkin omaan käyttöön!

Tämän jälkeen kun tärinä ja vapina jaloissa ja kropassa tasaantui ja syke läheni leposykettä, oli vielä hetki jatkettava luotaamista.

Tovi oli kyllä täysin hämärän peitossa. Sain mä ainakin toisen pienen kuhan, jonka otin ruokakalaksi, koska meni rikkomaan päivän hyvän keskipainon  😀

Tais siinä joku haukikin käydä morottamassa!

Ai hemmetti, ehkä sillä kahden ja puolen viikon tauolla oli tarkoituksensa!

Matkalla vielä soitot ja ääniviestit ystäville!

Eiköhän tässä mene taas pari päivää, että ymmärtää mitä taas tapahtui.

Kiitos <3

 

4,99 
-30%

Hyrräkelat

Inception

199,99 139,00 
9,99 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *