Eräs isompi järvi on kummitellut mielessä nyt pari vuotta.
Monesti on pitänyt mennä, mutta kun siinä kohteessa on niin paljon ”muuttujia”.
Koko on sellainen, että jos tuulee väärästä suunnasta, niin vertsutus mahdotonta.
Kamojen ja veneen raahaaminen ihan hullun hommaa.
Sitten vielä ajomatka, koska tämä ei ole ihan meikäläisen lähijärviä.

Mutta nyt tuli kokopäivän kalareissu eteen ja tuulet näyttivät hyviltä, joten nyt käytän tämän päivän tähän kyseiseen mestaan!

Hyvissä ajoin taas pääsin matkaan.

Kahvit termarissa ja yhden pysähdyksen taktiikalla lähdin ajamaan kohti järveä.
Otin termarin käteen ja päätin sekoittaa kahvit ja maidot ravistamalla termaria. Joo o…
Enpäs sitten muistanut, että olin hetki sitten kiertänyt korkin irti 🙁
Kahvit sylissä ja ympäri autoa! Tästä tulee vielä hyvä päivä.

Kamarallin jälkeen reidet huusivat hoosiannaa, mutta kohta saa onneksi istua ja tuijottaa näyttöjä.

Pian pääsinkin alueelle, jota ajattelin luodata.
Ei mene kauaa kun löytyy ok kala veneen alle. Pelagearin Green Minnow tippuu ensimmäisenä ja kala kelpuuttaa tämän. Rahina välittyy käsille asti, hauki? Kyllä!
N. 90cm kala vetää kunnon rallit ja lopulta saan sen vapautettua.

Pitkään menee kunnes löytyy hyvä kala. Hetken jahtailun jälkeen aika lähellä ollut kala on täydellisesti alla anturiin nähden, ei muuta kun jigiä niskaan. Mennään taas luottovärillä.
Hetken aikaa saan kalaa ronkkia, kunnes hidas nousu ja… Mitä? Samassa kova tälli välittyy käsille. Nyt on painoa. Hyvät juromiset paljastaa kalan kohde kalaksi! Nopeasti todella nätti kuha lepää haavissa!

93cm 7.65kg Pelagear 8″ Värissä Green Minnow + Halla Jig Head jigipää
Huh huh… Taitaa olla sitten kahdeksas eri järvi, josta olen saanut +7kg kuhan!

No mutta, homma jatkuu…

Menee todella pitkään, monta tuntia, ennen kuin löydän mitään järkevää, joita lähtisin onkimaan.
Tässä välissä käy n. 70-80cm kohde kala veneen vierellä, jolta saan taas koukun nätisti irti.
Tää on kyllä sellanen laji, että jos käyttää noita 8″ tai pienempiä jigejä, niin ei ole mitään järkeä pitää kahta koukkua. Yksi riittää ihan hienosti.

Nyt jahtaan yhtä kalaa todella kauan. Syvämmän alueen päältä se ui jostain syystä alle 4 metrin veteen ja alamme lähestyä jonkun laituria. Lopulta kala ottaa spurtin ja karkaa minulta.

Hetki tämän jälkeen taas kovassa liikkeessä oleva kala ui ikävästi sulkasääski massassa. Monta kertaa tiputan jigiä, mutta kala ei huomaa tai kiinnostu siitä, veikkaan että tiputan liian myöhään, eikä kala nää jigiä. Otan toisen setin jossa Power Bleak väri. Ennakoin hieman ja saan kalan keilaan. NO NYT!! On kyllä iso kala alla!!

Kala huomaa jigin ja lähtee hidas nousu. Sitten runttaa niin, että meinaa lähtee kamat käsistä. Onneksi on järeä vapa, joka hoitaa hyvin tartutuksen. Vapautan äkkiä peukalon puolalta ja annan kalan mennä. Tätä ei pystykään pakottamaan pintaan.
Ei olekaan tällästä menijää sitten ennen ollut. Kamalia potkuja ja juromisia.
Lopulta kala pinnassa, EI V*TTU!! J*MALAUTA MIKÄ KALA!! Nyt paukkuu sitten kyllä kymppi rikki!!
Ja vielä kala lähtee spurttiin.

Lopulta haavissa!
Ai että, kyllä tää päivä oli tässä ja kaikki kama jumpat ja syliin heitetyt kahvit kannattivat!



98cm 9.5kg Pelagear 8″ värissä Power Bleak

Nyt alan puntaroimaan ajatusta, jatkanko iltaan asti, lähdenkö kotiin vai lähdenkö johonkin muualle?
Katselen kelloa ja mietin…

Perhe on vkl heppa touhuissa, joten en pääse kalaan. Tää on ollut mahtava päivä ja tämänkin järven potentiaali paljastui. Mutta aikaa olisi vielä!
Ei muuta kun lisää reisi jumppaa ja vauhdilla rantaan.
Nyt mennään kahden järven taktiikaalla!

Matkalla päätän kopaista vielä järven, jossa olen kerran käynyt.
Usko on, että sielläkin ui isoja kaloja.

Viestittelyt vielä ystäville ja kerron suunnitelmasta. Mikko laittaakin viestiä, että hae nyt sitten vielä sieltäkin se seiska+ ni se on sitten yhdeksäs eri järvi.
Onko tosiaan näin? No taitaa se sitten olla 🙂

Illasta ei jää enää montaa tuntia nuohoamiseen, mutta tuleepahan sekin tsekkattua, kun nyt kauemmas on ajeltu.

 

Rannassa tajuan heti, että niin kuin todella moni muukin järvi tällä hetkellä, tämäkin kärsii pienestä levä ongelmasta.

Todella pitkän ajon jälkeen olen etukäteen päätetyllä alueella, jota lähden tutkimaan.
Aluksi menee aikaa kaiun säädöissä, koska veden väri ja syvyydet muuttuivat.
Sameus, levä, sulkasääksi ja ajoittaiset roskakala parvet sotkevat kaikukuvaa.

Löydän pitkän luotaamisen jälkeen muutaman kalan, jotka ovat taas rajussa liikkeessä.
Joko pinnassa, tai sulkasääksen joukossa.

Nyt mennään Power Pearch värillä.
Menee hyvä tovi kunnes löydän läheltä pintaa hyvän kalan.
Kauhean kikkailun jälkeen saan kalan tälläämään. Hyvä kala! Mutta kuinka iso?

Yksi kolmihaara on nätisti kitalaessa ja kala lopulta haavissa! Olisko taas uusi järvi josta yli 7kg kala?!?

No eipäs ollut, vaikkakin todella hienossa kunnossa oleva jyhky kala.
En edes viitsi ottaa kalaa edellisten kalojen jälkeen näytille, vaan punnitsen haavissa ja otan vaan videon kun vapautan sen.


6.35kg Pelagear 8″ värissä Power Bleak

Nyt alkaakin olla jo paukut loppu ja väsymys painamaan.
Kavereille ja kotiin viestiä, että eiköhän tämä nyt ollut tässä.

Löydän vielä yhden kalan jota jahtaan ja koitan härnätä kahdella eri jigillä. Tällä Power Bleak värillä ja isolla Snäkin vertsulla.

Harvoin harrastan mitään värirallia, vaan uskon intuitioon ja tuttuihin turvallisiin väreihin.
Tosin tällä reisullahan jo kertaalleen värin vaihto auttoi.

Firetiger väri ei ole ikinä ollut haukihommissakaan mun ”must” viehe, vaan se saa todella vähän peliaikaa.

Nyt päätän heittää päähän Power Pearch (Firetiger) värin ja vedän sillä all in!
Jos ei ota ni ei voi mitään, sitten kotiin.

Päätän onkia kalaa juuri niin kauan, kunnes hukkaan sen.
Tiputan tämän jigin kalan eteen. Kala kiinnostuu välittömästi!
Nyt jos tän kokonen kala lyö kiinni ni… PAM!!! En ehdi edes ajatella loppuun kun järjetön POMMI!!
Vapa niiaa mukavasti ja alkaa sellainen taistelu, että olen varma siiman päässä temmeltävästä kaverista, aivan järjettömän iso hauki!!

Kala ravistaa päätä, juroo ja ottaa kauheita spurtteja! Edellisen paikan isompi kuha oli todella hullu, mutta tämä on se sama kertaa kaksi!

EI se vaan tule pintaan sitten millään. Hamuilen haavia lähemmäs.
Onko tää sittenkin todella iso kuha?!?
Lopulta!
MIKÄ H*LVETTI TOI ON?!? Maapallon kokoinen kuha!
En meinaa saada kalaa mahtumaan Savagen isoon haaviin!

Nyt on enkka kuha haavissa!
Kädet ja jalat tärisee. Hegitys pätkii ja sydän jätti pari lyöntiä välistä!
Mitä täällä oikeen tapahtuu?!? Haastavan alku kauden jälkeen pamahtaa muutamalla reissulla hullu palkinto.



99cm (pituus enkka) 10.1kg (eli toiseksi suurin kuha mulle)
Pelagear 8″ värissä Power Pearch

Siinä näyttää Savagen iso haavi ja 8″ Pelagear aikas pieneltä 🙂

Vuoden sisään olen nyt saanut kolme yli kympin kuhaa!
Ei tää oo ees mahdollista!

Oli pakko lukea vanhoja rapsoja, niin kaikki kympin kuhat tullut 8″ Pelagearilla ja vaikka Green Minnow saa eniten peliaikaa, niin kaikki vielä eri väreillä.
Green Minnow, Smelt ja nyt tämä pakin pohjalla ollut ja ennen niin syrjitty Power Pearch väri, joka juuri nosti itsensä ykkösketjuun.
Tosin tämä jigi pääsee taas eläkkeelle ja seinälle koristeeksi.

4,99 

Haukijigit

Snack Shad M

5,99 
149,00
-38%

Hyrräkelavavat

BlackWhip 8 40-120g

239,90  149,00 
5,99
-33%
8,99  5,99 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *