Osku Valtonen

Osku Valtonen on syntynyt vuonna 1984 ja asuu Turussa. Osku kalastaa pääasiassa Saaristomerellä haukea ja ahventa. Osku on vihkiytynyt heittokalastukseen, eikä käy talvisin juurikaan kalastamassa. Haukea Valtonen jallittaa isoilla kumeilla ja ahvenia pienillä kumeilla.

Katso kirjoitukset
Perttu Haanpää

Perttu Haanpää

Perttu Haanpää kertoo olevansa eräänlainen AD/HD -tapaus, jolla on koko ajan monta rautaa tulessa ja villejä visioita muun muassa kalojen pään menoksi. Hän on sana valmis kaveri, jonka on omien sanojensa mukaan ajoittain todella vaikea pitää suutaan kiinni.

Katso kirjoitukset
Matias Aho

Matias Aho

Matias Aho on kalamies, jonka lapsuudesta asti mukana kulkenut harrastus on muuttunut pikkuhiljaa elämäntavaksi. Oulaisista Pohjois-Pohjanmaalta lähteneenä ja Tukholman kautta Rovaniemelle päätyneenä Matias on ehtinyt kalastaa hyvin monenlaisia paikkoja matkansa varrella.

Katso kirjoitukset
Mikael Jaakkola

Mikael Jaakkola

Ei ole kotimaassamme montaa kalasoppaa, joita Mikael "Slimey" Jaakkola ei olisi lusikallaan kauhonut. Hän on onkinut kilpaa maajoukkueessa ja kalastanut jäältä aktiivisesti vuodesta 1980.

Katso kirjoitukset

Tips & Tricks

Tips & Tricks -osiossa haluamme jakaa sinulle vinkkejä ja neuvoja, jotka auttavat sinua saamaan enemmän kalaa.

Katso kirjoitukset