Onhan kaikki kunnossa, osa 1 – jigin pujottaminen koukkuun

Kävin hiljattain vanhan kaverini Räsäsen kanssa vuotuisella kalareissullamme. Kohteeksemme valikoitui ahven. Siinä kesken kohtalaisen syönnin tapahtui yksi pieni juttu, josta varoittelin vuosia sitten piirroksin jo jigipääpakkausten takakanteen.

Kalaa tuli vähintään joka toisella heitolla kummallekin, enemmän tai vähemmän vihreän sävyisiin sirppipyrstöjigeihin. Kunnes Räsänen menetti ottikalunsa, eikä löytänyt rasiastaan toista juuri samanlaista ja pujotti koukkuunsa kokeeksi hilepunaisen jigin.

Muutama heitto punaista, eikä kosketustakaan kalaan, samalla kun itse jatkoin kylmälaukun täyttämistä. Muutama heitto lisää ja Räsänen päätteli: “Eipä toimi näköjään punainen yhtään”. Tilannetta jo tovin sivusta katselleena, asiastani ikäänkuin varmistuakseni en ollut heti puhunut mitään, mutta pukahdin nyt: “Ennen kuin vaihdat pois, niin korjaas jigi vielä siihen koukkuun suoraksi, kun pujotit sen mutkalle”.

Räsänen teki työtä käskettyä ja simsalabim, heti seuraavalla heitolla kala. Ja sitä seuraavalla, ja seuraavalla. “Katos vaan”, tuumi Räsänen.

Huonosti pujotettu jigi. Tiedän, aloittelijan voi olla vaikeaa ennustaa, mistä kohtaa koukku tulee ulos, kun sitä lähtee kumissa kääntämään. Kokeneenkin joskus. Kuvassa esiintyvään tulokseen ei pidä tyytyä siltikään, vaan pujottaa uudelleen, kunnes kumi asettuu suoraan. Asetelmaa voi vaikka mallata ennen pujotusta, pidellen koukkua kumia vasten ja tsekkaamalla kohdan, josta koukun kärki pitäisi saada ulos.

Kannattaa kiinnittää huomiota jigin asentoon koukussa. Sekä pujottaessa, että kalojen kumeja riepoessa. Kalat voivat olla uskomattoman tarkkoja pyydön muodosta, mikä todistaa sen, ettei luonnonmukaisen vieheformaatin tavoittelu ole laisinkaan turhaa. Vaikutuksen huomaa helpoiten hyvissä syönti-ikkunoissa niistä heitoista, joissa ensin tulee tärppejä joka uitonpätkällä, mutta sitten ykskaks ei. Kun kelaat vieheen ylös, huomaat sen roikkuvan jigipäässä jonkinlaisessa epäasennossa. Kala lakkasi ottamatta vieheeseen, joka lakkasi muistuttamasta syötävää. Älä heitä sellaista uudelleen, korjaamatta asiaa!

Tyypillinen kalojen riepoma jigi, johon kala ei enää ota. Itse korjaan joka heittoa varten jigin pienenkin valuman koukussa.

Tottunut kalastaja tarkistaakin automaattisesti pyytönsä joka heittoa varten, rekisteröityään heiton aikana tapahtuneet mahdolliset muutokset. Tyypillisimmät mainitun ohella ovat koukkuun tarttunut levä tai muu roska, sekä koukun tylsyminen pohjakontaktiin, joka on voinut olla tylsyttävä kivi.

Aika tuore virhe. Koukuttomien kierrepäiden ongelmia, joka kertoo lähinnä niiden kaipaavan seuraavaa kehitysaskelta. Vertikaalijigi nimittäin kiertyy ruuvissa helposti neljäsosakierroksen tärpistä, ja tämä on ollut nyt syksyllä hieman ongelmallista, kun alamittaisten kuhien tärppejä, jotka tarttuvat harvakseltaan, tulee koko ajan. Kumi voi kiertyä niistä jo ensimmäisessä ja se on kelattava ylös tarkistukseen. Tärpit loppuvat siihen paikkaan kun kumi kiertyy. Pystyyn kääntyvä pyrstö ei näytä pyytävän yhtään ja kumin kiertyessä stinger-koukku myös muotoilee jigiä epäedullisesti. Ongelmaa voi koukutuksella saada hieman aisoihin – eli asentamalla stinger-koukun lähelle päätä.

Kireät siimat, iloiset pönöt!

Mikael

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *