Vanhan legendan ja lajikonkareiden huhujen mukaan tammi-helmikuun vaihde, varsinkin jos lunta on jäällä paljon, niin rutakkojärvet menevät totaalisen jumiin.

No, mepäs päätimme jatkaa Larssonin kanssa tutkimista ja suuntasimme hieman kauemmas, eräälle rutakolle, johon minulla on luvat onkimiseen.

Larsson oli reippaana poikana alkuviikosta onkinut meille särkiä, joka mahdollisti tämänkin reissun.

Taas kerran hyvissä ajoin ylös ja matkaan. Lunta oli tuiskuttanut niin, että tiet olivat ajoittain menneet pikkusen kapeiksi.
Mutta pääsimme kuitenkin hengissä rantaan.

Mukavat rämpimiset taas edessä.
Jäällä lunta n. 30cm, paikka paikoin pieni välijää ja vesi alla.

Saimme hyvissä ajoin onget veteen ja kävelimme kohti leiri paikkaa.

Mä kannoin kairaa kun viritettiin onget ja Larsson toi ahkiossa loput.

Nyt kuitenkin viimeisen ongen jälkeen pistin kairankin Larssonin raahattavaksi, onneksi! Nimittäin…

N. 10metriä ennen leiriä tapahtui jotain aivan käsittämätöntä! Meikäläinen putoo sukkana jäiden läpi veteen!
Miten voi olla mahdollista, koska jäätä kuitenkin reilu 30cm, eikä mitään kohtaa, joka olisi edes varottanut.

Täytyy sanoa, että luojan kiitos sitä on fyysisesti vielä ihan ok kunnossa, niin sain itseni aika helposti ja nopeasti käsillä punnerrettua jäälle.


Siitä se ukko sujahti sukkana veteen!

Toppahousut olivat onneksi verkkareiden ja saappaiden päällä, joten vain ne ehtivät kastumaan!
Mutta kyllähän säikäytti ja pisti taas miettimään kaikkea.

Leirillä oli taas hyvin aikaa aamusta istuskella, ennen kuin ensimmäinen vippa nousi.

Loppu reissu olikin aika varovaista juoksentelua. Ei mitään merkkejä avannoista, eikä tässä kohteessa varmasti kukaan ollut täkyillyt.
Joten turha laittaa reikiä esim. Pohjanmaan poikien piikkiin, joiden kairojen tuuma koko on samaa, kuin aikoinaan DX Corollan takakontissa olevissa subbarreissa.

Päivän mittaan vientejä tuli hyvä määrä, mutta todella moni jäi jostain syystä hylyksi.

Luukulla ehtii käydä pari +-6kg kalaa, kunnes huomaan Larssonin eleistä, että nyt väsytellään parempaa!

Kamat kantoon ja juosten paikalle!

Lopulta näytillä käy todella nätti ja isopäinen krokotiili!


109cm / 9.5kg

Tähän projektiin sopii täydellisesti myös kova lumipyry ja tuuli, jotka nekään ei ole ikinä hyväksi, mutta nyt kyllä kalaa on liikkeellä, vai ollaanko vaan oikeilla alueilla?

Taisi siinä avannolla käydä kurkkaamassa yhteensä neljä hikimetristä, jotka kaikki olivat +-6kg.

Hetkeä myöhemmin käytän reilun metrisen näytillä, joka voisi hyvin heilauttaa puntarin jopa seitsemän kilon puolelle.

Homma jatkuu ja jäljistä näkee, että yksi onki on ollut aivan liekeissä!
Vaikka sattuneesta syystä yritimmekin mennä mahd paljon samoja jälkiä.

Päivä alkaa olla illan puolella ja alkaakin jo hämärtämään.

Koska putosin aamusta jäihin, niin päätimme, ettei odoteta ihan pilkkopimeeseen saakka.

Hämärässä ollaan kerätty kaikki onget ja purettu leiri.

Reput selkään ja niihin mahd paljon painoa, koska ahkion veto on nyt tuskaa pohjaan jäätyvän veden ja lumen takia.

Toppavaatteet vielä pois päältä, koska varsinkin housut olivat keränneet vettä ja jäätä lahkeisiin.
Punnitsin vielä omat housut, jotka heilautti vaakaan neljän kilon lukemat 🙂

Matka kotiin oli alkanut!

Välillä pidettiin pieniä hengähdystaukoja, ettei pumppu lennä rinnasta pihalle.

Matkaa rantaan oli noin 50m, kunnes…

Sama homma, meikäläinen TAAS avannosta sisään!

Nyt jalassa pelkät verkkarit, joiden päällä saappaat. Selässä todella painava reppu, joka sidottu vyötärölle, sekä perässä vyötärölle köytetty ahkio.

Tajusin heti, että ensimmäisellä työnnöllä en päässyt jäälle.
Ehdin huutamaan Larssonille: AUTA!!
Kyllä siinä tuli pikku paniikki!

Kuitenkin tarvittaessa / paniikin tullessa ihminen pystyy tuottamaan aikamoiset voimat ja hylkeenlailla olinkin vatsallani jäällä.
Samaisella hetkellä tunsin kuinka ystäväni tarttui mua repusta!

Huh huh… Nyt läpimärkänä olikin sitten kiire autolle.
Loppu matka mentiinkin sitten ilman taukoja.

Autoon lämppärit täysille ja kamat kyytiin.

Kyllähän pysäytti ja pisti miettimään!

Jos olisin ollut yksin ja huonokuntoisempi läski, niin sinne olisin varmaan jäänyt.
Tai jos reppu olisi sujahtanut jään alle.

Mietin myös sitä, että kuinka moni ystävä tollasessa tilanteessa ryntää heti viereen ja tarttuu mua repusta repiäkseen mut pois avannosta?
Ajattelematta yhtään itseään? Koska kuinka hyvä todennäkösyys oli, että oltais oltu siellä molemmat?

Tosin tollaisessa tilanteessa ihminen ei kyllä varmaan paljoa mieti.

Ei ne reijät voineet kuitenkaan olla vaan Haanpään mentäviä, vai oliko?
Jos näin on, niin miten yksi ihminen osuu päivässä kahteen sellaiseen reikään?

Todennäköisesti tässä päässä järveä on joitakin lähteitä, mitkä tämän oli aiheuttanut, koska en usko että tuolla pilkkijöitä käy, varsinkaan isommilla kairoilla, joiden reijät voivat nyt suurentua, kun vettä pumppaa jäälle painavan lumen vuoksi.

No mutta, nyt se on ainakin varma että se uusi Typhoonin Drysuit kulkee matkassa vieläkin kun yksin kalaan lähden.
Jotenkin sitä uskoi, että kun on helmikuu ja jäätä yli 30cm, niin ei ainakaan voi pudota!

Olkaa nyt oikeesti varovaisia!!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *