Taas on yks kalastuksen täyteinen vuosi taputeltu. 2018 vuonna rikoin neljä ennätystä (hauki, lohi, harjus ja kuha) ja uskallan väittää saaneeni tuolloin kalaa enemmän kuin koskaan. +50cm taimenia oli useampia. +9kg haukia puolenkymmentä. Pohjoisessa harvinaisempi +5kg kuhakin tuli heittämällä narrattua ja yli kilon harrejakin jokunen. Pilkilläkin kävin huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Vielä kun Henkan kanssa kevään huikea +500cm tulos HK-openissa muistetaan niin voi sanoa että 2018 oli kovin vuosi tähän asti kalastuksen puolesta. 

Taisin vuoden vaihteessa leikillään tokasta että 2019 voiki olla sitte hiljasempaa. No niinhän se oli. Vuosi aloitettiin loppiaisena puolivillasella päivän pilkkireissulla Naarmankairaan. Elohopea oli varmasti lähempänä -30 kuin -20 mutta kun reissu oli sovittu nii sillon mennään. Saaliin puolesta ei jääny kerrottavaa mutta heti seuraavalla viikolla Gambiassa pääsin pitelemään melkein 40 asteen helteessä suurinta eväkästä mikä minun siiman päässä koskaan on ollut. Kalaa ei koskaan päästy näkemään mutta oppaiden mukaan 80-100kg stingray. Suomeksi väännettynä pingispöydän kokonen rausku. Parikyt minsaa sen kanssa neuvoteltiin mutta kala päätti suunnan ja minä roikuin vavassa, lopulta siima takertui pohjassa johonkin ja kala meni menojaan. Katkera tiputus mutta kaikenkaikkiaan kolme kalastuspäivää Afrikan länsirannikolla oli ikimuistoiset. Isomuksia ei saatu mutta  kymmenen uutta lajia ja lohdutuspalkintona ison kalan pudotuksesta tennismailan kokoinen rausku.

Kemijoen hauet

Kevät kulu pilkkiessä ahvenia ja lumimyrsky pilasi ainoan raudun perässä tehdyn tunturireissun lähes täysin. Haukea päästiin narraan ensimmäisistä sulista paikoista vapun tienoolla. Kevään HK-openiin lähdettiin Henkan kanssa pohjois-pohjanmaalle suurin odotuksin, vain huomataksemme että päivää ennen kisaa hauen kutu oli vielä täysin päällä. Venekunta vahvistui kisa-aamuna Felixillä ja kalakin onneksi alkoi pikkuhiljaa jo perjantaina aktivoitumaan. Sunnuntaihin lähdettiin kahdella korttikalalla ja noin 15 alamittaisella. Sunnuntain helle onneksi aktivoi kalan ja viimesen kolmen tunnin aikana veneessä kävi kymmeniä kaloja ja kortti saatiin täyteen. Vaikea kevät sai upean lopun vaikka metri jäi rikkomatta ja tulos oikeutti vasta sijoitukseen 90 hujakoilla. Hyvä fiilis jäi kuitenkin reissusta.

Rovaniemelle palatessa vedet olivat reilussa tulvassa ja hauen kutu vielä kaukana edessä. Kesäkuussa käytiin Samin kanssa hieno reissu Kairijoelle perhokalastuksen merkeissä. Muutamia 45cm pinturiharreja ja Samin reilu puolimetrinen taimen jätti todella hyvät muistot reissusta.

Juutuan kiloharrit iski raivolla Gunkin pienimpään Grubby Shadiin.

Haukihommat aloitin kunnolla vasta kudun jälkeen juhannuksena. Parempi puoliskokin lähti onnettareksi veneen keulaan. Tämä oli oikeastaan ainut haukireissu kesällä kun askelmerkit oli kohdillaan. Heti alkuun komea hauki joka punnattiin nopeasti noin 8,5kg kalaksi. Punnitus suoritettiin nopeasti ilman mittausta huojuvassa veneessä ilman tarkistuskierrosta, koska Lauran mielestä moisen elukan kuuluis viettää aikansa veneen reunan toisella puolen. Ottipelinä Kemijoen ykköstykki XL snäki saksanlippu värissä.

Muutama pieni kala väliin ja taas parempi hauki kiinni. Kolmesti haavin vierestä sukellus ja lopulta täysin varoittamatta irtosi kesken tasaisen vedon. Ei ehkä ihan yhtä iso kuin aiempi mutta hyvin lähellä. Pian karkuutuksen jälkeen ukkonen ajoi meidät rantaan.

Seuraavaksi oli odotettu reissu Oskarin kanssa suurhauen perässä Kemijoelle. Aiheesta on videoa tulossa niin en spoilaa enempää kuin kertomalla että reissu ei ollut ihan mitä odotettiin mutta ei missään nimessä huonokaan.

Vuoden ensimmäinen suurhauki iski juhannuksena XL snäkiin värissä saksa.

cid:16ff5d347033868f5f13

Kesäloma kuluu kalastaen

Yleisesti ottaen kesä-heinäkuu meni uusia ahvenen jigauspaikkoja etsiessä ja töitä tehdessä. Yksi varsinainen haukireissu heitettiin Tommin ja hänen pojan Joelin kanssa täysin uusille mestoille. Kahdeksaan tuntiin veneeseen 2 pyöränpumpun kokosta haukea ja itselle ei nykyäkään. Päätettiin juuri ennen ramppia käydä vielä sillan alusta vetämässä ja takaisin tullessa siltapilarin juuressa kolahti. Oranssia mustaraitaista snäkiä vietiin niin että vapa meinas lähtä käsistä. Riskissä kunnossa ollut raamikas jokihauki tuomittiin haavissa jo ysin kalaksi vaa lopulta puntari pysähtyi vähän alle kasiin.

Kesäloma koitti elokuussa ja tiedossa oli 3 viikkoa kalastusta. Ensin viikko Inarissa. Hurmaava lapin syksy tuulisine +5 asteen lämpötiloineen piti huolen että hyttysiä ei ollu haitoille asti. Perhokalastuskaan ei oikein rokannut niin panostin suurimman osan reissua pienten järvien ahvenkantojen tutkimiseen. Gunkin Grubby shad eri väreissään oli kovaa valuuttaa ja isoimmat ahvenet päivittiäin oli päälle puolikiloisia. Kristallinkirkkaiden järvien katkoilla lihoneet ahvenet on muuten upean värisiä! Reissun kruunasi yksi lupa Juutualla josta karvan alle kilosia harreja nousi samaisella grubby shadilla parhaillaan kolme samoilta jalansijoilta. Uutena juttuna jigaus raskailla lusikoilla oli todella tehokasta harjukselle.

Toinen viikko vietettiin sitten Joensuun kupeessa mökillä suru-uutisia sulatellen. Pappani siirtyi paremmille kalavesille. Iso kiitos hänelle tästä upeasta harrastuksesta jonka opetti. Tästä johtuen kalareissut Joensuussa jäi oikeastaan yhteen kuhanjigaus reissuun josta suurimpana reilu 50cm kala.

Reilu puoli metriä taimenta Arjeplogista.

Kolmas viikko olikin sitten 9 päivää pitkä. Se oli kauan suunniteltu reissu Arjeplogiin hyvien ystävien kera. Ajatus oli että itse olen paikalla koko tuon ajan mutta muu seurue vaihtuu välissä. Reissun ensimmäisenä päivänä heti itselle 52 ja 50cm taimenet. Magga Joni taltutti koko reissulla 5 yli 50cm harjusta ja Antti kertakaikkeaan upean 55cm harjuksen. Myöhemmin reissulla sain itse vielä 45cm taimenen ja varmasti parikinkymmentä 45 ja 50cm väliin olleita harjuksia. Henkka nosti liki kilon ahvenen ja itsekin taas reilu puolikiloisen. Suurin osa minun kaloista Gunkin 5-7cm jigeillä, Gamera vaapulla tai pienimmällä jiggerillä.

Kaiken kaikkiaan reissu oli menestys. Reissun jälkeen oli tarkoitus viettää loman loppupäivät Kiirunassa kalastellen mutta suunnitelmat muuttuivat Papan poismenon vuoksi ja Kiirunan reissu jäi pitkäksi viikonlopuksi isän ja velipojan kanssa.

Tunturijärven upean värinen ahven.

Loppukausi ja paluu arkeen

Paluu arkeen koitti syyskuun alussa. Rovaniemellä oli avovettä jälellä arviolta 2kk ja hirveä paine miten tämän ajan käyttäisi? All-in ison hauen perässä vai Ahvenpaikkojen kiertelyä? Tein sen mikä yleensä on huonoin ratkaisu eli yritin vähän molempia. Jättihauki jäi saamatta mutta ahvenpuolella meni ihan mukavasti. Ei jättejä mutta komiaa kokoluokkaa suuria määriä. Löysin samalla Finesse kalastuksen hienouden. Tästä lisää myöhemmin.

Jäät tuli loka-marraskuun vaihteessa ja oman ensimmäisen pilkkireissun aikaan 9 marraskuuta oli jään päällä jo 20cm lunta. Alkutalven aikana ei yhtään nollareissua tullut muttei myöskään yli 300g päästy ahvenessa. Kaamos tuli joulukuussa ja katse alkoi väkisin kääntyä jo kevääseen.

Tätä kirjoittelen rantatuolissa Indonesiassa merenrannalla. Vihdoin on ollut kaksi viikkoa aikaa purkaa kulunutta vuotta mielessä ja miettiä tulevan vuoden suunnitelmia. Alkuun tuntui että vuosi loppui aivan kesken. Paukkuja olisi ollut jatkaa avovesikautta vielä muutama kuukausi. Ennätyksiäkään ei paukkunut eikä oikeen mitään mullistavaa muutenkaan tapahtunut. Kuukauden asiaa sulateltua täytyy kuitenkin sanoa että vuosi oli hyvä. Jos keskittyy vuoden aikana kalastamaan 5 eri lajia ja tekee satunnaisia reissuja muidenkin lajien perään niin ei voi olettaa joka vuoden olevan yhtä ennätysten rikkomista. Vielä kun oma mielenlaatu tuppaa olemaan semmonen että aina pitää kokeilla uusia juttuja ja uusia vieheitä niin väkisinkin se syö tehoa reissuilta.

Olisihan se varmasti tehokkaampaa ja näyttävämpää pyytää 100% reissuista isoa haukia mutta se ei vaan ole minun juttu. Hauen suhteen vuosi oli muutenkin vähän ohilyönti ja paikoitellen motivaatiokin oli hukassa. Syksyn HK-openiinkin menin vähä sillä asenteella että ”kyllä ne kalat löydetään vaikka vähän vieraat vedet onkin” no ei löydetty, mutta kyseinen kisa kyllä varmisti motivaation riittämisen ensivuodelle ja herätti uudelleen tutun kiihkon haukihommiin.

Vuodet eivät ole samanlaisia ja vaikka saalis olisi mitä niin päällimmäisenä mieleen jäo taas hienot hetket ystävien, niin uusien kuin vanhojenkin kanssa kalavesillä.

Pilkkikauden avaus parinkympin pakkasilla marraskuun alkupäivinä.

Gunki Grubby Shad

Gunki Grubby Shad 6

Alkaen: 6,99 

Gunki Grubby Shad

Gunki Grubby Shad 8,5

Alkaen: 6,99 

Heitettävät kaikuluotaimet

Deeper CHIRP+ Winter Bundle

319,00 Jousto OsamaksuOsamaksu alkaen 15€/kk

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *