Olen tehnyt muistaakseni 5 reissua uudelle järvelle ja usko meinaa loppua. Nyt viimeisin reissu duunin jälkeen ja löydän ensimmäiset 2 hyvää kaarta, mutta mutta… Veneen päälle tulo riittää näille kavereille ja molemmat sukeltavat pohjaan. Tiedän että järvessä on hyvän kokoista kuhaa, mutta ei, niin ei. Kunpa pääsisi edes kertaalleen jigiä tiputtamaan. Alkaa usko loppumaan kyseiseen järveen.

Tossa oli kuitenkin taas pari hyvää reissua alla, niin ei tämäkään reissu harmittanut. Eikä nää kalareissut kyllä muutenkaan ahdista, vaikka kalaa ei tulisi. Mietin tossa jossain vaiheessa, että tää on siitäkin mahtava harrastus, koska aina lähtee vesille innoissaan, mieli ja hermo lepää sekä pääsee nauttimaan luonnon rauhasta.

Kaikki harrastukset eivät valitettavasti ole sellaisia, mistä ei tarvitse ottaa mitään paniikkia, eikä ole pakonomainen tarve onnistua. Laji minkä pariin on kauhea polte ja odottaa oikein että pääsee taas harrastamaan. Moni harrastus jota ”harrastetaan” tavoitteellisesti, ajaa ihmisen sellaiseen tilaan, että on pakko onnistua ja sitä täytyy tehdä väkisin onnistuakseen ja pärjätäkseen.

Ensimmäisen reissun aamu ja aamupäivä oli ihan mahtava keli. Vain pieni tuulen vire kävi ja kun kaaren löysi alle, sai veneen pidettyä pitkäänkin päällä.

Kamat ja kaikuluotain valmiiksi ja aamupala naamariin.

IMG_20160628_1054341

Ihan hyvän kokoiset hauet tuntuivat olevan nyt aktiivisia. Tästäkään järvestä ei koskaan tiedä, välillä tulee haukia, välillä kuhia ja välillä tulee puhdas ”munatpataan” reissu! Taas kerran on mahtava kalastaa, kun kamat on kunnossa eikä tarvitse pelätä hauen hampaita! Mulla on näissäkin kuha/hauki kamoissa Waken Jawline titaaniperukkeet, eikä yksikään kala ole lähtenyt rojut suupielessä takaisin.

untitled1

Ainakin 3 haukea oli +5kg.

IMG_20160630_1140501

Sitten sain veneen alle todella hyvän kaaren, pääsin jallittamaan kalaa pitkän tovin. Välillä kala näytti kiinnostuksen merkkejä, mutta syöksy vaan jäi puuttumaan. Sitten yhtäkkiä hidas nousu jigiin, olin varma että nyt on sitten todella hyvä kuha! Todella raju tärppi, mutta ensimmäisen pään ravistuksen jälkeen sellainen syöksy, että ajatus paremmasta kuhasta karisi pois. Pienen väsyttelyn jälkeen pullea hauki oli haavissa!

IMG_20160628_0956041

Reissun isoin, pieni possu päätti sitten syödä kokonaan tarjoilemani 10″ jigin. Näppärästi sain koukut irti ja kala pääsi vahingoittumattomana takaisin!

IMG_20160628_0957511

Seuraavan päivän pikainen reissu toiselle järvelle. Rannalla näkyi olevan lintubongareita. Mietin jo mielessäni, että joutuuko tässä ottamaan aamupainit, jos sedät alkaa kiukuttelemaan mun kalastuksesta 🙂 Kävin morjestamassa ukkoja ja onneksi he olivat ilmeisesti jonkun lokin kaislikosta bonganneet, koska keräsivät kamat ja lähtivät menemään.

Kuhien tärpit ovat usein täysin erilaisia, välillä ne ”ilmestyvät” jigiin ja välillä +3kg kalat täräyttävät niin kovaa, että ranteissa asti tärähtää.

Nyt tämäkin hyvän kokoinen kaari täräytti jäätävän kovaa. Tärpistä on kuitenkin mahdotonta tietää, onko siellä hauki vai kuha ja minkä kokoinen. Paremmaksi kalaksi kyllä heti osoittautui. Ei mennyt kun hetki ja kala oli haavissa. Sameessa vedessä tämä veijari kelpuutti Gunkin G´Bump jigin värissä hot fire tiger.

IMG_20160628_083511-21

Tämän lisäksi veneessä kävi pienempi n. 3kg kala, joka imaisi 10″ SZ jigin aikas syvälle. Mutta molemmat kalat lähti vahingoittumattomana takaisin.

IMG_20160628_0753071

Kalastus

Wake Jawline

Alkaen: 10,99 
1,99 

Dexter Shad

Dexter Shad 200

Alkaen: 11,90 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *