Mulla on monta unelmaa ja tällä reissulla yksi niistä kävi toteen!

Välillä se, että hommat ei menekään niin kuin olet suunnitellut, on vain hyväksi.

Illalla kävikin ilmi, että hommat menee nyt niin, että tuleekin eteen pikainen kalareissu.

Ei muuta kun vähä tuulisin alue Forecan sivuilta ja sieltä sitten kohde järvi.

Illalla kahvinkeitin valmiiksi niin, että nappi pohjaan niin porina alkaa kuulumaan.

Kello soimaan 02.00, jotta ollaan hyvissä ajoin kohteessa ja hyvään aikaan vielä kotona.

Aamulla tarkastin sään, joka oli heittänyt häränpyllyä, joten suunnitelmat uusiksi ja toiseen kohteeseen.

Onneksi olin kuitenkin ihan hyvissä ajoin kohteessa ja matka pelipaikoille sai alkaa… Laittelin kaikuluotaimen valmiiksi ja aloin viritellä kamoja siirtymän aikana.

Siirtymä meni leppoisasti, kaikuluotaimen näytöä tuijottaessa.

Lopulta pääsin kohde paikkaan ja kamat olivat valmiina viritettynä, jos vaikka päästään taistelemaan.

Akkukaapelit on sitä varten, jos joutuu herättämään jonkun pysähtyneen sydämen henkiin 😉

Väsäilin muuten tälläsen mitan, jonka nykyään laitan aina valmiiksi veneen pohjalle.

Toi kulmapala tuolla päässä on peltiä, mutta laitoin siihen tollasen tiivisteen, ettei se ainakaan vahingoita kaloja.

Nyt kun on tullut paljon harrastettua tätä vertikaalijigaamista, niin on alkanut tajuamaan mitä omilta kamoiltaan vaatii! Vapa puoli on ollut pitkään kunnossa Gunkin Shigekien ansiosta, mutta kela arsenaaliin en ole ollut vielä täysin tyytyväinen. Aluksi hyvältä tuntuvasta kelasta on saattanut alkaa ilmenemään ”ongelmia”, tai sitten sellaisia juttuja, joista ei pidä, tai jotka haluaisivat, että olisivat toisin.

13 Fishingin keloja on hehkutettu niin paljon, että oli pakko hommata sellainen. Ja kyllähän 13 Fishing Inception kela oli heti käsissä jo sellainen, että pystyi toteamaan, että on keloja ja sitten on KELOJA!! Tämä reissu oli tarkoitus testata tätä kelaa ja se saikin paikkansa tälle reissulle ykkös settiin.

Pienten testailujen jälkeen kela tuntui aikas namulta.

Eikä aikaakaan kun ensimmäinen kala piirtyi näyttöön.

Pääsin tarjoamaan tällä setillä jigiä kalalle ja kala kelpuutti jigin. Kela pääsi myös heti testiin vastarin jälkeen, ai että! On tää vaan siistiä kun onnistumisia tulee ja kamat toimivat. Nyt on sitten löytynyt ensi testauksella The Kela!

Nopea punnitus haavissa, vilautus kameralle ja kala äkkiä takaisin. Lähtipä päivä hyvin käyntiin!

4.9kg

Wake Pelagear 8″ värissä Smelt

Nyt oli kameratelinekin tarpeeksi ylhäällä, eikä tartte suttaa taustoja 🙂

Löysin muutaman kalan, mutta olivat taas todella arkoja. Osa tuli kurkkaamaan, mutta suurin osa oli taas liikkeessä.

Lopulta löytyi taas parempi kala matalammalta alueelta. Kala makoili pohjassa, mutta sain kuin sainkin sen suoraan alle, oli taas hommaa, mutta viistolla sain varmistettua lopulta, että kala on suoraan anturin alla. Eli ei muuta kun jigiä niskaan. Muutama nyppäsy ja aivan kamala möykky nousi jigille. Varovainen tärppi, johon pääsin vetämään vastarin. No nyt!! Nyt on sitten jotain isoa päässä, mutta mitä? Muutaman syöksyn jälkeen tajusin että nyt tarjotaan isoa haukea.

Tämäkin piripää päätti kuka määrää vauhdin ja suunnan. Nyt pääsin ainakin kunnolla testaamaan kelaa! 🙂 Lopulta kala ui veneen ali ja nousi kaukana toisella puolella pintaan, katsoin että ainakin 8+ kala. Lopulta sain kaverin hinattua oikealle puolelle ja pintaan. Ei S**tana!?! Ihan törkee kala, joka otti vielä yhden kunnon spurtin! Jos tämä liharekka on haavissa niin taas paukkuu enkat 😀 Ja niinhän se sitten lopulta oli!

Taas nopeat toimenpiteet. Ei hemmetti!! Miten tää voi olla enää edes mahdollista!

Nyt se kaukaisuudessa siintänyt haave kävi vihdoinkin toteen!

Tasan 115cm 10.75kg

Wake Pelagear 8″ värissä Green Minnow

Mulla on ollut aina haave, että saisin vertikaalijigillä +10kg hauen ja nyt se on siinä!

Jatkan vielä hetken nuohoamista, mutta kuhat eivät suostu tänään yhteistyöhön.

Kaloja löytyy jokunen, mutta en saa niitä alle kun ovat liikkeessä, tai sitten ovat vaan todella arkoja.

Käytän vielä vähän pienemmän kuhan näytillä, mutta muuten on kuhien kohdalla todella haastavaa. Mutta eiköhän tämä nyt taas riitä.

Emäntä kysyi kerran, että eikö sulla ole muita vaatteita kun sulla on aina noi samat kledjut kuvissa? Eihän kukaan enää usko noita sun juttujas!

No eihän se lätkänpelaajakaan vaihda niitä kalsareita, joiden kanssa peli kulkee! Eikä kaikki usko muutenkaan, vaikka olisin jokatoisessa kuvassa alasti!

Ja kerran kaveri kysyi mun kamoista, että miksi käytän aina tota jigiä ja tiettyjä kamoja?

Niin onpas helppo todeta, että tää on vähän kun pari suhteessa tai autoissa, jos jonkun kanssa homma pelittää, niin miksi sitä vaihtamaan?

On ollut aivan uskomaton vuosi, ei tätä voi edes ymmärtää!

Kiitos!

4,99 
-30%

Hyrräkelat

Inception

199,99 139,00 

Kalastus

Wake Jawline

Alkaen: 10,99 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *