Ei ole kotimaassa monta kalasoppaa, joita Mikael “Slimey” Jaakkola ei olisi lusikallaan kauhonut. Hän on onkinut kilpaa maajoukkueessa ja kalastanut jäältä aktiivisesti vuodesta 1980. Hän on ollut perustajajäsenenä Saaristomeren uistelijoissa 80-luvulla, Suomen Haukiseurassa 2000-luvun alussa ja Wake Fishingissä vuonna 2006.

Hän on kirjoittanut lohenuistelun alkutaipaleella 90-luvun taitteessa useita artikkeleita lehtiin ja myöhemmin monenlaista muun muassa taimenen ja kuhan kalastuksesta. Hän on yhtenä harvoista Suomessa jigannut taimenia pinnasta useita vuosia, Lapin järvien syvyyksistä nieriää ja kehittänyt muun muassa SE-kuhan Perttu Haanpäälle tuottaneen vertikaalijigin Pelagear. Blogannut ja esiintynyt aktiivisesti kalastuspalstoilla sekä -ryhmissä TyrskyTaimenen ammoiselta keskustelupalstalta asti.

Aivan viime vuosina hän on, paitsi hilannut merikuhaennätyksensä lähelle kymmentä kiloa, hurahtanut lajikalastukseen ja toisena kahdesta suomalaisesta onnistunut pyytämään yli 50 lajia vuodessa. Kalastuksen todellinen yleismies jantunen siis. Näin mies luonnehtii itseään:

“En ole oikein niitä, jotka kalastavat heittääkseen aivot narikkaan laiturin nokassa. Millään lailla aliarvioimatta sitäkään – ymmärrän ja arvostan ideaa täysin. Minulla vain on tuotekehittäjän luonteen myötä uupumaton mielenpalo kalastukseen ja mietin sekä analysoin mahdollisuuksia, syitä ja seurauksia melkeinpä aina. Jonkun mielestä uuvuttavaa (relaa hei vähän), tiedän, mutta minkäs teet.

Innostun eniten haasteista ja siitä kun saan kehiteltyä päässäni konseptin – joko kokonaan uudenlaisen tavan kalastaa tai ihan vaan kuinka tänään saisi kalaa – jonka jokin sopiva hetki todistaa toimivaksi. Tykkään ymmärtää kiinnostuksen kohteestani mahdollisimman paljon ja se onkin syy, miksi halusin lähteä 2018 lajijahteihin. Olin kokenut niin paljon kaikenlaista, mutta en koko lajikirjoamme. Halusin oppia ymmärtämään kaloista vielä enemmän ja se projekti on edelleen kesken. Vaikeimmista osistaan kesken ja siksi ehkä ikuinen.

Minusta ei koskaan tule se, joka saa eniten vaikkapa jotain yksittäistä kalalajia tai sen jättejä. Liikun useimmiten seuraavalle rastille heti, kun olen saanut itseäni tyydyttävän määrän ongelmia ratkaistuksi (merikuhasta on kyllä tullut jonkinlainen kohtalo – poikkeus vahvistaa säännön). Onnekseni rastit eivät heti lopu edes Suomesta, sillä uusi teknologia ja uudet löydökset vesistöistä pyöräyttävät vähän joka vuosi tuoretta haastetta eteen niin, ettei läheskään kaikkea kiinnostavaa ehätä edes toteuttaa. Perhokalastus esimerkiksi kiinnostaa vuosi vuodelta enemmän, vaikkei siinä niin paljon mitään uutta yleisesti ehkä ole. Minulle on.

Se pitää tämän kaiken tavoitteellisuuden keskellä tunnustaa kyllä, että vuoden 2018 lajijahti oli sen verran kova projekti, että 2019 on tehnyt mieli ottaa rauhallisemmin ja chillailla helpompien haasteiden parissa.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *