Suomessa on vain yksi järvi, josta on nostettu tämän hetkinen Suomen ennätys hauki (18.8kg).
Järvi, jonka rannalla oleva mies kertoo hänen hauki ennätyksensä olevan yli 17kg, lusikalla.
Toisen miehen kysellessä, että mistähän saisi isomman kairan, koska kalat on niin isoja, ettei ne mahdu 8″ avannosta edes ylös.

Nainen kertoo, että katseli rannassa kun vedessä ui hauki, jonka selkä oli leveämpi kuin ison miehen reisi.
Tämä on paikka jossa ei ole sorsia, koska täällä ei sorsanpoika pääse lentoon…

Tämä on, Oijärvi!

(Oijärvestä tulossa isompi juttu Erä lehteen vielä myöhemmin, Teemu Kosken kirjoittamana.)

Pitkään on tämäkin järvi kolkutellut takaraivossa ja vihdoinkin reissu toteutuu.

Ollaan tästä järvestä palloteltu ajatuksia ystäväni kanssa, koska järvi nyt vaan on sellainen, että sinne pitää se yksi reissu edes tehdä, tai sitten kaksi, ehkä kolme tai enemmänkin.

Tällaiseen reissuun on helppo lähteä hyvän ystävän kanssa, joka on vielä mielestäni Suomen kovin hauenkalastaja, nimittäin Jani ”Haukitohtori” Nieminen.

Alkoi kahden viikon suunnittelu ja säätietojen tuijotus, koska jos järvi on valittuna ajankohtana jäässä, menee kaikki suunnitelmat uusiksi.

Koska se oli varma, että kylmä tulee olemaan, niin tarvitsimme lämpimän majapaikan ja sauna olisi iso plussa.

Lopulta törmäsin paikkaan nimeltä Biker Camp Oijärvi.
Pelkästään kuvat olivat jo sellaisia, että tämä olisi varmasti paikka, jossa mieli lepää.

Ajattelimme aluksi, että vuokrataan kota torstaista sunnuntaihin, mutta paikan pitäjä Ilkka ehdotti asuntovaunua.
Joten sillä mennään.

Vielä ennen lähtöä ilkalta tiedustelut, että onhan järvi varmasti sula?

Lopulta kaikki kamat kasassa ja tien päälle.
Karkkilasta Sastamalaan, Nieminen kyytiin ja kohti Oijärveä.

Matka menikin varsin leppoisasti ja lopulta olimme perille.
Kello oli yhdeksän torstai iltana ja paikan isäntä Ilkka odottikin meitä Typsy koiran kanssa.

Yhdistelmä parkkiin ja esittelyt, jonka jälkeen Ilkka ohjasikin meidät tervetuliais snapsille, jonka jälkeen katsoimme paikat.

Voi ristus sentään mitkä mestat joen rannalla!
Ja matkaa Oijärven veneenlaskupaikalle alle 10km, toivottavasti ihmiset ymmärtävät tämän yhtälön ja paikan pitäjät tämän potentiaalin.
Eikä pelkästään hauenkalastajien keskuudessa.

Ensin katsottiin majapaikkamme, eli viimeisen päälle asuntovaunu.
Siitä sitten Ilkan kodan jälkeen kurkkasimme toiseen kotaan, kesäkeittiöön, telttoja varten tehtyihin paikkoihin, paljuun, nuotiopaikkaan jossa laavu ja viimeiseksi sauna.
Sauna joka olikin meitä varten jo lämmitettynä.

Olihan vaan todella hienot paikat!
Saunassa vielä todella iso ikkuna suoraan joelle.

Mahtavien löylyjen jälkeen grillattiin makkarat ja painuttiin lämpimään vaunuun nukkumaan.

Aamulla olikin sitten pakkanen ja kamala sumu, joten päivästä tulee haastava.

Autolla rampille ja kamat kyytiin, mutta meikäläinen oli unohtanut Typhoonin vaunuun, joten Jani jäi keittelemään kahvia trangialla ja minä täräytin majapaikalle.
Onneksi vain vajaa 10km matkaa.


Lopulta veneessä ja siirtymä kohti kalastusaluetta.

Oijärvi on tasaisuuden vuoksi todella haastava.
Järvi on keskialueelta pitkälle reunoille tasasyvää, kalat varmasti seilaavat ja vaihtavat paljon paikkaa.

Löydämme luotaimella jokusen ok kalan ja saadaan yksi pienempi hauki käymään veneen vierellä.

Sumu alkaa hälvenemään ja puhelin soi.
Ilkka sieltä soittelee:
Oletteko kaukana rampista?
Maistuisiko kahvi?
Voisin tuoda termarissa teille kahvia.

No mikä ettei, tottakai!
Tää on taas niitä pieniä, mutta todella isoja juttuja, miksi täällä pohjoisemmassa ihmisen on hyvä olla.

Käydään morjestamassa Ilkkaa ja napataan kahvit mukaan.
Jatketaan kalastusta.

Emme löydä edes pikkukalaa mistään kerääntyneenä, jokunen täky kala ja hauki siellä täällä.

Lopulta viistoluotain paljastaa sivulla ison kalan, vene parkkiin ja aletaan heittämään.
Ensimmäinen heitto ja mulla jysähtää 340mm Dexteriin uudessa Headread värissä!
Vapa mutkalla ja kala jää siihen, Nieminen näki myös tilanteen ja yhdessä todetaan että NO NIIN!, Samassa katsotaan Niemisen kanssa tosiamme ja huudetaan yhteen ääneen: V*TTU!
Kala irtoaa heti.

Nooh, tämä vaan kuuluu lajiin ja homma jatkuu.

On aika pitää pieni tauko ja lähdetään rantaan grillaamaan.

Lämpimien makkaroiden ja jalottelun jälkeen saa ihan erilaista virtaa tekemiseen.

Mutta, mutta… Hauet pitävät suunsa kiinni.

Löydämme vielä alueen jossa lahnaa.

Sen viereltä n. 1.5m syyvydeltä käytämme yhden suurhauen veneen vierellä.

Dexter 340mm uudessa värissä Hedread

Tämän jälkeen lopettelemmekin pian päivää.
Sankka sumu alkaa laskeutumaan järven ylle ja pimeys valtaa paikan.

Laitetaan Ilkalle viestiä, että rantaa kohden.

Perillä meitä odottaakin sauna ja isännän vääntämä gulassikeitto, NAM!
Myös isäntäpariskunnan metsästystä harrastava osapuoli, Noora saapuu tontille.

Siitä sitten taas saunaan ja iltatouhuihin.

Ilkka vielä lähtiessä ilmoittaa, että mennään aamulla Nooran kanssa kauppaan, joten kahvit samaan aikaan rampilla, jos vaan kelpaa?
No kyllä kelpaa!

Ilkka kysyy, mitäs meinaatte muuten syödä illalla?
Kerrotaan että meillä on possun sisäfile, joka meinattiin grillata.
Ilkka ilmoittaa, että voi savustaa sen meille.
Huh huh…

Lauantai päivälle lupailee lämpimämpää, mutta sateista tuhnu keliä.

Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen ylös ja takaisin rikospaikalle.
Järvi on tyyni, mutta sumu on niin kamala, että näkyvyys todella huono.

Venerampilla on toinenkin traileri ja kuulemme veneen ääneen.
Yhtäkkiä vene läheneekin rantaa, mutta meidät nähdessään se tekee U käännöksen.
Taisi sumu tehdä pienen kepposen ja kaverit päätyivätkin takaisin lähtörantaan.

Kello lähenee kymmentä ja aika painella kohti rantaa, koska näkyvyys on lähes nollissa, päätämme pitää nyt myös grillaus tauon.

Jaahas, paikallinen kalamies tulee myös nostamaan veneensä.

Ei sole poka nii justiinsa, niin kuin pohjoisessa on tapana sanoa!

Tukkipihdeillä vanha Terhi nousee nätisti tukkikärryn kyytiin.
Vahvaa tekemistä etten sanoisi!

Sumu ei vaan meinaa hellittää koko päivänä ja sadekin kiusaa tekemistä!

Jatketaan kuitenkin kalastusta ja pian löydämmekin paremman kalan, yritetään vetää shadeja hauen yli, mutta se ei vaan kiinnostu.
Lopulta saadaan kala veneen vierellä ja päätetään heittää sille kumeja.

Jani heittää ensin ja päätän heittää aavistuksen toiseen suuntaan.
Totean vielä, että pakko sen on jompi kumpi shadi nähtävä.

Samassa meikäläisen Dexteriä viedään.
Nyt on iso kala!

Nähdään pinnassa möyrähtämässä noin kympin hauki.
Lopulta kala haavissa ja kala tuntuu kutistuvan.

Nopea punnitus antaa kalalle painoa 8.9kg


Dexter Shad 340mm värissä Power Pearch

Nyt on kyllä jotenkin ruman näköinen kala.
Kyljissä ja selässä näkyy melko varmat verkon jäljet ja yläleuka on huomattavasti alaleukaa lyhyempi.

No niin, ensimmäinen parempi kala, mutta vielä ollaan puolessa välissä tavoitteesta. : )

Tässä vaiheessa on kiva todeta, että sen ensimmäinen kunnon kala joka runttasi, oli kyllä varmasti isompi, mutta paljonko?!

Hinkataan, hinkataan ja hinkataan, mutta kun ei niin…
Kalat pitävät suunsa kiinni.

Meillä on ollut mahtava reissu ja törkeen hauskaa matkassa, joten päätämme lopettaa päivän ennen pimeän tuloa, jotta ollaan ”mökillä” hyvissä ajoin ja päästään ajoissa nukkumaan, koska sunnuntai aamuksi lupaa lunta ja pakkasta Oijärveen, joten päätetään että 03.30 herätys ja kohti etelää.

Laitellaan taas Ilkalle viestiä, että nyt rantaa kohti.

Pakataan kamat nopeasti ja tällä kertaa leirillä odottaakin kanakeitto, johan on taas palvelua <3

Ilkka oli täräyttänyt meille vielä paljunkin tulille.

Joten kamat purkuun ja paljuun lillumaan.

Ihmettelin, että onko Nieminen laittanut jotain partavettä vai mikä tämä metsässä leijaileva hyvä tuoksu on?

Aaa.. Meillä olikin paljussa joku hyvän tuoksuinen kylpysuola hässäkkä.

Ehditään hyvät tovit lillumaan, kun huuto kuuluu, että possu olis nyt valmista.
No eihän siinä mikään auta kun mennä taas syömään.

Pariskunta oli vääntänyt meille melkoiset iltapalat, joita siinä porukalla närpittiin.

Sen jälkeen kohti saunaa!

Käytiin vielä kerran sanomassa isot kiitokset pariskunnalle ja antamassa Typsy koiralle rapsutukset.

Sen jälkeen kohti vaunua ja makuupussia.

Luntakin alkoi jo satamaan.

Aamulla aikaisin ylös, eikä lumi päässyt tällä kertaa edes yllättämään.

Ilkka laitteli vielä perään parit kuvat, kun aamu oli alkanut sarastamaan Biker Campissa.

Katsokaa ja ihmetelkää!

Toinen paljuista ja laavu vasemmalla. Sekä tietysti joki.

Kesäkeittiö

Pienempi kota kaminalla

Oikealla isompi ja vasemmalla pienempi kota

Joelta katsottuna, keskellä laavu ja grillauspaikka. Oikealla aivan mahtava sauna, jossa näkyy vähän isoa ikkunaa joelle.

Kyllä se sydän taas jäi pohjoiseen ja Biker Camppiin.

Iso kiitos Ilkka, Noora ja Typsy.

Me kyllä nähdään vielä!

Uskon myös todella vahvasti, että tulette jatkossa näkemään myös muitakin hauenkalastajia.
Perttu ja Jani

(Kuvat Perttu, Jani ja Ilkka)

 

4,99 

Hyrräkelavavat

BlackWhip 8,3 60-160g

249,90 Jousto OsamaksuOsamaksu alkaen 15€/kk

Dexter Shad

Dexter Shad 340

12,90 

Hyrräkelat

Inception

199,99 

5 thoughts on “Oijärvi

  1. Ari Lämpsä says:

    On teillä ollut kyllä hieno reissu ja melkoinen kalakin saaliiksi.
    Ja Biker Camp Oijärvi kyllä täytyy sanoa että harvassa paikassa on palvelu näin ennalta arvaamattoman
    huippua. Kylpypaljua, saunaa, ruoan laittoa , lihan savustusta, kahvit rantaan. Mahtavia yksityiskohtia.

    • Perttu Haanpää says:

      Kiitos Ari!
      On se pohjoinen vaan paikka jossa mielilepää…
      Toinen toistaan hienompia kalavesiä.

      Ja tosiaan Biker Camp vielä kirsikkana kakun päällä.
      Tässä on alettu jo suunnitella reissua kevääksi sinne.

      Ystävällisin terveisin
      Perttu Haanpää

    • Local Fishing Crew/Henri says:

      Hienon tekstin olet kirjotellut ja mahtavan reissun tehnyt oijärvelle👍
      Me oltiin ne U käännöksen tekijät jotka etsi isonkalan paikkaa myös samaan aikaan teidän kans sumussa👍🤣

      • Perttu Haanpää says:

        Morjesta Henri!
        Ai hitto, olitte vissiin sumussa vähän eksyneet aamulla vai? 🙂

        Vaikka paikasta tiedetään legendoja, niin kirjoituksen tarkoitus olikin tuoda esiin, että ei tuoltakaan sitä isoa kalaa niin vain haeta.
        Kirjoituksen alku vaan oli ehkä hiukan provosoiva.

        Meilläkin kuitenkin jonkin verran osaamista veneessä ja viimeisen päälle Lowikan elektroniikka.
        Mutta kun kaloja ei löydy, tai kun löytyy, mutta ne eivät ota, niin minkäs teet.

        Tiputettiin vene sunnuntaina vielä järvelle Pohjanmaalla ja haukea oli ihan erilailla, ei tollasia kaikuluotain näkymiä Etelä-Suomessa näe.
        -Perttu

        • Local Fishing Crew/Henri says:

          Moro, Perttu
          Ei oltu eksyssissä kartta plotterilla ajeltiin lähtörantaan kun wc paikkaa etsittiin ei viitsinyt lähteä etsimään eripaikasta kun ensimmäinen kertaa oltiin siellä kans seikkailemassa.
          (jos olisin tiennyt teidän olevan siinä makkaraa paistelemassa olisin kyllä tullut morjestaan👍)
          Eripaikkoja(järviä) etsin pohjois- pohjanmaan alueella missä saa kalastaa moottoriveneellä kun suurin osa järvistä on kielletty moottorilla ajo ja myös suurin osa ali ravittuja isoille petokaloille. Kalat meillä oli kyllä todella hukassa oijärvellä yritettiin jokea vetää heitellä ja järveä kierrettiin vetämällä ja heitellen rannan eri muotoja mutta ei kyllä yhtään ollut kala syönnillä. Kalat olivat tosi arkoja ainakin normaali kaikuun ei paljoa kala osumia tullut ensikerralla parempi onni😋vaihdettiin paikkaa vankan sumun takia vielä iijokeen illaksi siellä kala osumia sitten tulikin mutta ei mitään isoja ollut.
          Saako kysyä missäpäin pohjanmaata kävitte myös?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *